Esivanhempainkato

Aloitteleva sukututkija saattaa hämmentyä havaitessaan esivanhemmissaan sukulaisten välisiä avioliittoja. Takuulla jokaisessa hiemankin laajemmassa sukututkimuksessa tuleekin vastaan eri tasoisten serkkujen välisiä avioliittoja ja samalla puolisoiden välisiä sukulaisuuksia useitakin eri reittejä. Siinä ei ole mitään erikoista, sillä Suomen nykyisenkin lainsäädännön mukaan jo ensimmäisten serkkujen väliset avioliitot ovat sallittuja. Maailmanhistorian aikana serkkujen väliset avioliitot ovat olleet yleisiä ja nykyisinkin niiden osuus on mitattavissa prosenteissa, joskin yleisyys vaihtelee eri puolilla maailmaa ja eri kulttuureissa. Pikkuserkkujen saati sitä kaukaisempien sukulaisten väliset avioliitot eivät ole enää mikään erityinen kysymys juuri missään päin maailmaa.

Sukututkimuksen kannalta serkkujen väliset avioliitot tarkoittavat, että esipolvien määrä vähenee, kun puolisoilla on osittain yhteiset esi-isät. Sukututkimuksessa ilmiötä kutsutaan nimellä Esivanhempainkato tai Esipolvikato. Esivanhempainkadon luonnollisuutta havainnollistetaan seuraavassa muutamalla matemaattisella esimerkillä.

Jokaisella henkilöllä on ensimmäisessä esipolvessa kaksi vanhempaa ja näillä vanhemmilla on molemmilla vanhemmat, jolloin isovanhempia on neljä. Vanhempien lukumäärä siis kaksinkertaistuu jokaisessa esipolvessa. Laskennallisesti 10. esipolvessa on on siis 1024 vanhempaa ja 20. esipolvessa 1 048 576 eli yli miljoona esivanhempaa.

Nykyisin Suomessa keskimääräinen sukupolven pituus (synnyttäneiden naisten keski-ikä) on noin 30 vuotta. 20 sukupolvea tarkoittaa siis noin 600 vuotta eli ajankohtana 1400-lukua. Aikaisemmin synnyttäjien keski-ikä oli alhaisempi ja kun sukupolven pituutena käytetään 25 vuotta, tarkoittaa 20 sukupolvea 500 vuoden ajanjaksoa. Suomessa oli 1400-luvulla todennäköisesti noin 200.000 asukasta. Näillä läheskään kaikilla ei ole nykyään elävien henkilöiden joukossa jälkeläisiä. Luonnollisen lapsettomuuden lisäksi sodat, taudit, aliravitsemus, luonnonolosuhteet ja muut tekijät ovat hävittäneet tai katkaisseet kokonaisia sukuhaaroja. Esimerkiksi 1600-luvun lopulla nälänhätä ja kulkutaudit tappoivat lähes kolmasosan suomalaisista (suuret kuolonvuodet).

600 vuodessa 200.000 henkilöä on 20 sukupolven aikana lisääntynyt nykyiseen 5,4 miljoonaan eli 27-kertaistunut. Toki maahanmuutolla ja maastamuutolla on ollut oma vaikutuksensa. Teoreettisesti jokaisessa sukupolvessa väkiluku on siis keskimääräisesti kasvanut noin 18 prosenttia. Mutta, jos väkiluku olisikin jokaisessa 20 sukupolvessa esimerkiksi kaksinkertaistunut, olisi suomalaisia nyt peräti 210.000.000.000!

Oma vaikutuksensa esipolviin on ollut myös muilla avioliittoja ohjaavilla seikoilla. Esimerkiksi avioliittoja eri uskontojen, etnisten ryhmien, sosiaalisten luokkien yms ryhmien välillä on rajoitettu lainsäädännöllisin ja kulttuurilllisin perustein, mutta myös luonnollisten ja vapaaehtoisten seikkojen, kuten kielierojen ja vastaavien perusteella. Entisaikoina avioliitoilla oli tärkeä merkitys henkilöiden sosiaaliturvan ja yhteiskunnallisen aseman kannalta. Lapset olivat osa vanhempiensa vanhuuden turvaa. Käytännöllisesti katsoen jokainen siis pyrki naimisiin ja saamaan perhettä.