Nimistä nimittäin!

Nimiin liittyvien lakien tunteminen ei ole lainkaan huono asia sukututkijalle. Suomessa nimien antamisesta säädellään aika tarkasti verrattuna moniin muihin maihin. Sukunimilaki säädettiin 1920 ja Etunimilaki 1946. Sukunimilakia uudistettiin 1985. Vuoden 1991 Nimilaki yhdisti suku- ja etunimiä koskevat lait. Nimilakia on päivitetty 2009 ja uusi päivitys on tekeillä. Jatkossa etunimiä voisi olla enemmän kuin 3 ja samalla lakia muutenkin väljennettäisiin. Nimien käytöstä löytää tietoja Väestörekisterikeskuksen verkkopalvelusta.

Sukututkimuksen näkökulmasta nimiin liittyvä lainsäädäntö on kovin uutta. Kaikkien lain aikana syntyneiden henkilöiden yhteydessä täytyy erityisesti huomioida tietosuojaan liittyvät kysymykset. Seuraavassa tekstissä käytetään selvyyden vuoksi nimitystä sukunimi myös nimistä, joita on käytetty sukunimien tapaan ennen sukunimilakia.

Sukunimi on nimensä mukaisesti yhteydessä kantajansa sukuun. Nykyisin samannimisten sukuyhteys voidaan näin todeta käytännössä vain muutaman sukunimen osalta. Nämä ovat pääosin sukunimiä. jotka aikanaan on erikseen suojeltu. Nykyään kaikki sukunimet ovat sillä tavalla suojeltuja, että nimen käyttöön ottaminen edellyttää riittävää oikeutta sukunimeen. Nimilain uudistus tätä vaatimusta ainakin osittain muuttanee. Itä-Suomessa sukunimiin verrattava periytyvä nimi on ollut käytössä jo keskiajalla. Länsi-Suomessa sukunimi vaihtui helposti vaikkapa asuintalon mukaan vielä noin sata vuotta sitten. Maaseudulla vielä 1900-luvun puolivälin jälkeenkin perheitä puhuteltiin jokapäiväisessä keskustelussa talonnimillä. Sukunimiasiaa on tutkinut Sirkka Paikkala, jonka erinomainen väitöskirja on kaikkien luettavissa täällä.

1800-luvun ja vanhempien nimien kohdalla jokainen sukututkia joutuu päättämään, miten sukunimiä käyttää. Hyvin yleinen tapa on käyttää asuintalon nimeä sukunimenä, jos muuta nimeä ei ole käytettävissä. Näin saadaan jotain erottelua lukemattomien Juho Matinpoikien välille esimerkiksi hakutuloksissa. Toisaalta sukunimi vaihtui sitten asuinpaikan myötä. Suosittuja talonnimiä oli melkein joka kylässä, joten samaan sukunimeen yhdistyy paljon henkilöitä, jotka eivät ole sukua keskenään.

Joissakin tapauksissa talolla voi olla useampikin nimi, esimerkiksi Suurimaa eli (eller) Kupila. Kirjaamisohjetta tästä ei voi antaa, sillä tapaukset ovat yksilöllisiä. Jos Kupila on tullut nimeksi talojen jakamisen myötä, voisi merkintä olla Kupila, e.Suurimaa eli Kupila, entinen Suurimaa.

Itä-Suomessa, jossa sukunimet olivat käytössä, nainen saattoi säilyttää oman sukunimensä myös avioliitossa. Jotkin sukututkijat yleistävät ja yhtenäistävät näissäkin tapauksissa antamalla vaimolla ja lapsille yhteisen sukunimen. Pääasia, että tutkimustulostensa yhteydessä esittelee käyttämänsä nimikäytänteet. Suurimmasta osasta tapauksia jää joka tapauksessa epäselväksi, mitä sukunimeä perhe on jokapäiväisessä toiminnassa käyttänyt. Sirkka Paikkala on ohjeistanut nimikäytäntöjä osaltaan täällä.

Nimien normalisointi tai suomentaminen jakaa sukututkijat kahteen leiriin. Edelliseen kappaleeseen linkitetyn artikkelin mukaan sukunimiä voi normaalistaa nykyisen kirjoitusasun mukaiseksi. Esimerkiksi Copoin voidaan huoletta kirjoittaa jo 1700-luvulla Koponen ja Storgård kirjoittaa Isotalo, jos sillä nimellä talo myöhemmin tunnettiin. Myös väliviivaa nimissä voi käyttää nykyisen kirjoitustavan mukaan. Artikkeli antaa ohjeistusta myös naisten sukunimien kirjoittamisesta.

Tavallinen sukututkija harvemmin pyrkii tekemään tieteellisen tarkastelun kestävää lopputulosta, vaan tavoitteena on paremminkin luettavuus ja käytettävyys kohderyhmän mukaan. Lähisuku tietää, mitä sukuja, paikkoja ja taloja tarkoitetaan ja ymmärtämistä helpottaa asioiden sovittaminen nykyaikaan. Runsaat viittaukset ja samanlaisina toistuvat tarkennukset henkilöteksteissä heikentävät luettavuutta ja siksi nämä lisätiedot voisi kirjata sellaisiin tietokannan tietueisiin, joita ei tulosteta tai tulosteeseen omaksi luvukseen.

Oman alueensa ulkopuolelta suurin määrin henkilöitä rekisteriin kirjaavat tekevät usein suoranaista väkivaltaa sukunimille tekemällä oletuksia pelkkien kirkonkirjojen perusteella. Näille sukuhaukkojen ilman lähdeviitteitä haalimille kokoelmille ei voi muutenkaan antaa kovin suurta arvoa.

Etunimistä

Etunimiä eli kutsumanimiä ihmisillä on ollut aina. Muutamat, erityisesti raamatulliset tai antiikista tulevat nimet ovat kestäneet aikaa pienin muutoksin. Useita nimiä on vuosien varrella tullut käyttöön ja kuollut unohduksiin. Osa näistä käytöstä pois jääneistä nimistä kuulostaa nykyaikana erikoisilta. Esim. Kotivalo oli toisena nimenä käytössä 1900-luvun alussa. Kun nimi yleistyy käyttöön, siihen liittyvä erikoisuuden tunne hälvenee. Nimivalikoima menneinä aikoina on ollut varsin suppea. Sillä on pärjätty hyvin, koska käytössä oli erilaisia lisänimiä eikä virallisilla nimillä ylipäätään ollut niin paljon käyttöä kuin nykyään. Sukututkijan kokoelmassa voi olla kymmenittäin saman nimisiä henkilöitä, mutta lähemmin tarkasteltaessa voi huomasta, että he pääntöisesti eivät eläneet samaan aikaan tai samalla seudulla. Historiallinen syvyys muodostaa erilaisen tarkastelukulman kuin tässä ja nyt elävät eli silloin eläneet kohtasivat käytännössä.

Legendan mukaan vanhemmat ristivät Ruotsin vallan aikana lapsiaan samoilla nimillä välttääkseen sotaväenottoja. Tämä tuskin pitää paikkansa. Kirkonkirjoista selvisi joka tapauksessa perheen lasten sukupuoli, määrä ja ikä. Ruodulla oli velvollisuus varustaa sotamies ja hänelle annettiin tarvittaessa uusi nimi. Tästä muodostuivat ns. sotilasnimet, kun sotilailla ei ollut omaa sukunimeä tai se oli hankala ruotsinkielisen sotaväen organisaatiolle. Venäjän vallan aikana sotilasnimissä oli suomenkielisiäkin nimiä.

Toisena motiivina samannimisten lasten kastamiseen mainitaan verojen välttäminen. Tämä ehkä liittyi enemmänkin iän väärentämiseen ja aikaan ennen seurakuntien historiakirjoja.

Samojen nimien taustalla saattaa olla nimien ruotsintaminen. Pappi ehkä kirjasi lähes samalta kuulostavat nimet samalla kirjoitusasulla kirkonkirjoihin. Nimiä perhekirjoissa käsittelevä ei tiennyt torpparien lapsikatraan kutsumanimiä eikä luultavimmin niistä järin paljon ollut kiinnostunutkaan. Käytännössä nimet saattoivat olla Juho ja Johannes, mutta molemmilla nimenä kirkonkirjoissa Johan. Saattoi myös olla että toinen oli kirjoissa Johan Anders ja käytti nimeä Antti.

Yleensä saman nimisiä lapsia on perheessa vain siinä tapauksessa, että vanhempi sisarus on kuollut. Pappi on silti voinut epähuomiossa sallia saman nimiset lapset perheeseen, vaikka vanhempi sisarus onkin ollut saman niminen.

Eräs syy sisarusten samoihin nimiin oli uudisperheet. Jos kaksi leskeä meni yhteen ja molemmilla oli ennestään kirkonkirjoissa lapsi Eric, asui perheessä etunimikaimat. Koska lisänimien käyttö oli tavattoman yleistä, toisesta saattoi tulla Pikku-Erkki tai käytössä saattoi olla kokonaan muu puhuttelunimi.

Sukututkijan on itse päätettävä, miten merkitsee etunimet tietokantaansa. Kirkonkirjoista voi löytyä useitakin kirjoitusasuja samalle nimelle. Margr. Elis. eli Margaretha Elisabeth on muokkaantunut muotoon Greta Lisa ja käytännössä kutsumanimenä ollut Reettaliisa tai vain Liisa. Henkilö on siis syntyneiden ja kuolleiden kirjassa aivan erilaisella nimellä. Luettavuus jälleen kärsii, jos henkilötekstiin tai nimen yhteyteen merkitsee kaikki löytämänsä nimimuodot.

Patronyymi ja matronyymi

Erityinennimiin liittyvä tarkenne on vanhemman mukaan määräytyvä patro- tai matronyymi. Myös näistä on Sirkka Paikkala kirjoittanut. Myös näiden kohdalla sukututkija joutuu päättämään, kirjoittaako –nyymejä henkilöille, vaikka niitä ei lähteissä mainittaisikaan. Monet käyttävät tässäkin hakutulosten selvittämistä helpottavaa käytäntöä, eli –nyymi merkitään kaikille 1800-luvulla tai sitä ennen syntyneille, oli se kirkonkirjoissa merkitty tai ei. Nykyään –nyymi voi olla henkilön todellisen etunimen osa eikä varsinaisia patro- tai matronyymejä enää käytetä eikä laki tunne.

I Virta, convaleciente, Spain