One-name study, sukunimitutkimus

One-name study on termi, joka tarkoittaa yhden ja samaa alkuperää olevan sukunimen historian ja nimen kantajien selvittämistä erityisesti sukututkimuksen keinoin. Termiä ei ole yleisesti suomennettu, mutta kuvaava käännös voisi olla sukunimitutkimus. Sukunimitutkimus tarkoittaa, että nimen alkuperää selvitetään tarkemmin kuin vain sen kantajat nimeämällä. Erityisesti aatelisia tai muutoin erityisiä sukunimiä kantavia kiinnostaa selvittää laajemminkin sukunimen etymologiaa. Etymologia on sanojen alkuperää ja merkityksen muutoksia tutkiva kielitieteen haara. Pelkkä sukunimen kantajien luettelointi on sukunimiselvitys, jossa ei ole tieteellistä osuutta.

Tutkija ei saa olettaa, että nimeä on käytetty, vaan siitä pitää löytää jokin todiste. Kirkonkirjojen lisäksi sukunimen tutkimisessa on käytettävänä monenlaisia viranomaisten asiakirjoja, kauppakirjoja, historiikkejä ja muita lähteitä. Suomessa suurinta osaa sukunimistöstä käyttävät monet henkilöt, jotka eivät ole tunnistettavissa sukulaisiksi ja joiden sukunimen historia johtaa eri alkuperiin. Kansainvälisesti yleisen sukunimen kantajia voi olla miljoonia, mutta Suomenkin yleisimpien sukunimien selvittäminen kattavasti on mahdotonta.

Suomessa sukunimen ensimmäinen kantaja on useissa tapauksissa helppo selvittää, kun sukunimilaki toi sukunimet pakollisiksi vasta 1920. Sitä ennen tosin oli Itä-Suomessa jo kauan periytynyt sukunimi, hieman kirjoitusasu vaihdellen. Yleensä sukunimitutkimuksessa hyväksytään samaksi sukunimeksi selvästi samaa nimeä tarkoittavan ja samasta alkuperästä olevan sukunimen erilaiset kirjoitusasut, kuten Panain, Pananen ja Paananen tai Wirtanen ja Virtanen. Länsi-Suomessa sotilailla, käsityöläisillä ja muilla ammatinharjoittajilla oli sukunimet, mutta ne saattoivat vaihtua useastikin samalla henkilöllä. Jos sukunimi on otettu käyttöön 1900-luvulla, on mahdollista selvittää lähes kaikki samaa juurta olevan sukunimen kantajat. Nykypäivää lähestyttäessä vastaa tulevat samat tietosuojan ja yksityisyyden suojan määräykset kuin muutenkin sukututkimuksessa.

Sukunimitutkimuksessa lähdetään ensin esipolvitutkimuksella niin pitkälle, kunnes nimen ensimmäinen kantaja löytyy. Tämän jälkeen voidaan palata nykypäivään ja selvittää samaa sukunimeä kantavat jälkipolvet. Sukunimitutkimuksessa vältytään paljolti siltä, että pitäisi esimerkiksi DNA:n avulla selvittää sukulaisuuksia tai tuntemattomia vanhempia. DNA:n avulla vahvistettu sukulaisuus ei sellaisenaan tarkoita, että käytössä olisi ollut sama sukunimi, eikä sama sukunimi tarkoita aina verisukulaisuutta. Harvinaisemmista sukunimistä selvityksen tekijä voi pyrkiä keräämään kaikki samaa nimeä käyttäneet ja käyttävät jopa maailmanlaajuisesti. Näin muodostuu kokoelma nimisukupuita, jossa henkilöt eivät ole biologisesti tunnistettavissa sukulaisiksi.

Erityistapaus sukunimen selvittämisessä tulee vastaan, jos esimerkiksi talossa töissä ollut palvelusväki on ottanut käyttöön talon sukunimen. Tällöin he tulevat samaa alkuperää olevan sukunimen käyttäjiksi ja siten sukunimitutkimuksen piiriin olematta ehkä tunnistettavasti verisukulaisia.

Sukunimitutkimuksen tulos alkaa sukunimen ensimmäisestä käyttäjästä ja päättyy henkilöihin, joilla sukunimi on ollut käytössä syntyessään, mutta avioliiton tai muuton myötä vaihtunut tai ei ole jälkeläisiä. Sukunimitutkimus on lähes patriarkaalinen eli isälinjoihin perustuva sukututkimus, kun usein naisten sukunimi vaihtuu avioliiton myötä ja lapset perivät isänsä sukunimen. Toisalta usein taloon vävyksi mennyt miespuoilinen otti käyttöön vaimonsa sukunimen eli käytännössä talonnimen.

Sukunimitutkimuksen esittämiseen ja tulostamiseen ei kaikki sukututkimusohjelmat sovellu sellaisenaan, jos nimen käyttäjiin liittyy irtonaisia sukuhaaroja. Yksi vaihtoehto on laatia ohjelmaan virtuaalinen perhe, joka kokoaa eri sukuhaarat.

Työryhmä IV, RS, AM