Sukututkimus kansainvälistyy, mitä lakia noudatetaan?

Suomessa on onneksi vielä jonkinlainen ja jatkossa lienee jopa tarkentuva yksityisyyden suoja. Samaan aikaan henkilöt itse julkaisevat itsestään ja läheisistään yhä yksityiskohtaisempia tietoja esimerkiksi sosiaaliseen mediaan ja sukututkimuksellisiin tietokantoihin. Ulkomailla yksityisyyteen liittyvä lainsäädäntö on erilainen ja useissa maissa esimerkiksi kaikki tietoliikenne viranomaisten valvottavissa. Hyvä on muistaa myös sääntö: Kerran netissä, ikuisesti netissä.

Nykytekniikka on alentanut kynnystä sukututkimusharrastuksen aloittamiseen. Kuvallisen sukukirjan voi tehdä lähes valmiiksi ihan vaan kotisohvalta. Jopa tilata valmistuksen netissä ja tuote toimitetaan valmiina vaikka suoraan siihen sohvalle. Tämä on tulosta sekä arkistojen digitalisoitumisesta että henkilöiden omaehtoisesta tietojen jakamisesta. Toinen asia on tähän liittyvä laillisuuspuoli. Omaan arkistoon voi koota tietoja, kunhan huolehtii sen riittävästä suojaamisesta. Ja sukuhaukat eivät rajoita keräämistään omaan lähipiiriin vaan luetteloivat naapurit, työkaverit, vastaantulijat ja tuntemattomat.

Monilla vaan innostus ei rajoitu tähän, vaan kerättyjä tuloksia sukulaisista tai muuten vain kerätyistä pitää saada myös muiden, jopa koko maailman nähtäville. Tässä aletaan helposti olla jo lain ja yleisesti omaksuttujen hyvien tapojen ja käytänteiden paheksuttavammalla puolella. Tarkasteluun voi tulla myös se, mistä ja miten henkilö on saanut haltuunsa nuo tiedot ja missä mielessä hän niitä verkkoon tallettaa. Valitettavan usein kyse on puhtaasta tietämättömyydestä. Mummo voi kirjoittaa pahaa tarkoittamatta verkkopalveluun miniöiden ja vävyjen, lastenlasten ja kummien henkilötiedot riemuissaan jo syntymäpäivänä.

Silloin ollaan varmasti turvallisilla vesillä, jos julkaistavien henkilöiden kuolemasta on vähintään 50 vuotta, sillä se on pisin laissa oleva suoja-aika. Syntymäaika ei julkaistavuutta rajaa, vaikka yleisesti 100 v syntymästä sanotaankin tietojen suoja-ajaksi. Esimerkiksi 105-vuotias henkilö on vielä täysin voimin henkilösuojan piirissä. Ja kuolleetkin siltä osin, kun tiedot koskevat elossa olevia tai voivat loukata kuolleiden henkilöiden kunniaa. Esimerkiksi valheellista tai panettelevaa tietoa ei saa kirjata kuolleestakaan. (Rikoslaki 24 luku 9§)

Sukututkimuksen käytänteet on laadittu selkiyttämään keskiverron sukututkijan kannalta hankalan tuntuista säännösviidakkoa. Tässä ei ole täysin onnistuttu, sillä käytänteissäkin ja niiden jalkauttamisessa sukututkijoille on omat heikkoutensa (tästä on tulossa tekstiä). Eipä silti, huomataan sitä lakipykälissäkin korjattavia lapsuksia.

Kun suomalainen kirjaa tietoja suomalaiseen palveluun, on sovellettava laki selvä. Rikoslain ihan ensimmäinen pykälä kertoo asian. Kaikki yksityisyyden suojasta ja sukututkimuksen käytänteistä on voimassa.

Mutta kun palvelin sijaitseekin Amerikassa (esim. Geni) ja omistaja Israelissa, minkä lain mukaan yksityisyyden suojaa arvioidaan? Yleensä ajatellaan, että palvelimen fyysinen sijainti ratkaisee, minkä maan lakia sovelletaan. Tietosuojalain osalta asia ei ole näin. Palveluissa on toki käyttöehtoja, mutta kukapa niitä on lukenut? Osa palveluista tuo ehtoja ja huomautuksia hieman paremmin esiin (esim. Geneanet) kuin toiset.

Jos ulkomailla olevalle palvelimelle tietoja kirjaava on suomalainen ja Suomessa, hänen tulee toimia Suomen lakien mukaan. Elossa olevien tietojen tietokantaan (esim Geni) kirjaamiseen on saatava nimenomainen lupa (Geni on avoin julkaisukanava). Kuolleiden osalta on myös rajoituksia; esim. DNA-tieto on elossa olevienkin arkaluontoinen tieto, samoin adoptioiden yms kanssa pitää olla varovainen. Ja sukuhaukkojen suuripiirteinen toiminta on joskus muutenkin yleisesti paheksuttavaa.

Entä jos Suomen kansalainen kirjoittaa ulkomailla ulkomaalaiseen palveluun suomalaisesta henkilöstä yksityisyyden suojaa loukkaavia tietoja tai ylipäätään jotain ilman asianmukaista lupaa? Rikos katsotaan Rikoslain mukaan tehdyksi sekä siellä, missä teko suoritettiin että siellä, missä tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Vastuullisesti toimiva kirjoittaja poistaa itse havaitessaan tai pyynnöstä sopimattomiksi havaitsemansa tiedot. Jos ei näin toimi, mitään muuta motiivia kuin kiusanteko on hankala löytää tällaiselle toiminnalle. Myös vastuullisesti toimiva palvelu poistaa pyynnöstä siellä olevat tiedot ja mahdollisesti sulkee kyseisen käyttäjän oikeudet palveluun.

Entä jos kirjoittaja tai palvelu ei tietoja suostu poistamaan? Silloin ollaan tekemisissä laista ja hyvistä tavoista piittaamattomien, luonnevikaisten tai idioottien kanssa. Hulluja maailmassa on ja aina tulee olemaan. Osa heistä vain innostuu, kun asiaa pengotaan ja he saavat julkisuutta. Henkilöä kohtaan voi nostaa syytteen, mutta siihen kynnys lienee tavallisella ihmisellä aika korkea. Mutta, jos henkilö tulee joskus Suomeen, saattaa syyte kunnianloukkauksesta odottaa rajalla.

Vielä hankalampi on tilanne, jos ulkomaalainen kirjaa ulkomailla ulkomaisella palvelimelle moitittavasti tietoja suomalaisista; esimerkiksi Facebook-kavereiden nimiä ja syntymäaikoja Geniin. Tässä pätee sama, että vetoaminen terveeseen järkeen, jos ei toimi, ollaan taas valitettavasti idiotismin uhreja. Osa sukututkijoista omaa samoja luonteenpiirteitä kuin erilaisten asioiden bongarit tai keräilíjät. Voi vain toivoa, että he jossakin vaiheessa löytävät muiden kannalta mukavamman kohteen keräilylleen kuin viattomat sivulliset.

Useissa harrastuksissa on sisään rakennettu elementti, joka ehkäisee ylilyöntejä. Harrastusyhteisö tuomitsee omalla tavallaan sopimattoman käytöksen ja näin osaltaan pitää häiriköintiä kurissa. Valitettavasti on myös ryhmiä, joissa kannustetaan häiriköintiin ja rajojen rikkomiseen. Toivottavasti sukututkimus ei ole sellainen (joskin näitä elementtejä selvästi on välillä nähtävissä). Joskus olisi toivottavaa asiallisempi ja ennen kaikkea asiantuntevampi aloittelijoiden ohjaaminen ja aloittelijoiden ongelmien ymmärtäminen, eli oikean tiedon helpompi ja selkeämmin esitetty saatavuus.

23.4.2017, I. Virta