Isoisää etsimässä - DNA-keinot

Moni sukututkija törmää tilanteeseen, että jokin sukuhaara katkeaa merkintään "oäkta". Oäkta barn eli avioton lapsi oli entisaikoina useimmiten jonkinlainen raskas taakka äidille ja lapselle itselleen, mutta monessa tapauksessa perhe saattoi pärjätä aivan hyvin. Paljon oli kiinni ympäristöstä ja tilanteesta jossa lapsi syntyi. Asia käsiteltiin kunkin ajankohdan lakien ja säännösten mukaan, äiti merkittiin kirkonkirjoihin synninpäästön saaneeksi ja isän nimi jäi ehkä vain papin tietoon, jos oli tiedossa äidilläkään. Joissakin tapauksissa asia meni oikeuteen. Oikeudessa ei niinkään haettu lapselle isää, vaan huoltajaa. Vaikka joku tuomittiin lapsen äidille maksamaan, ei-toivottu-lapsi ei yleensä isäänsä perinyt. Vaiettuja salaisuuksia asiaan liittyi eikä niistä osallisten elossa ollessa jutusteltu, vaikka seläntakaisia juoruja aina kulki. 

Linkki DNA-etusivulle

Ensin tietenkin kannattaa tutkia dokumentoidut tiedot. Lapsen kastetiedoissa saattaa olla merkintä "fadern säges vara..." eli "isän sanotaan olevan...". Myös isäksi sopivien henkilöiden vaiheet kannattaa käydä läpi. Erään mieshenkilön tiedoissa luki, että " Sanotaan olevan X-talon Y-tyttären lapsen isä". Tätä tietoa tuki kaikki kirkonkirjoista löytyvä. Lapsi oli kuollut pienenä ja molemmat vanhemmat eläneet myöhemmin tahoillaan. Kirkonkirjoissa olevien vihjeiden lisäksi sukututkijan tulee tarkistaa, onko isyydestä käyty oikeutta ja etsiä käsiinsä mahdolliset pöytäkirjat- Mitä lähempänä nykyhetkeä tapahtuma on, sitä todennäköisemmin asiasta löytyy dokumentteja.

Aviottomalle lapselle merkittiin yleensä matronyymi, esim. Liisanpoika. Joissakin tapauksissa ilmeisesti myös muita merkintöjä käytettiin, esim. Adaminpoika. Eräässä tapauksessa isämerkintä oli "en rysse Ivan", joka tarkoitti todennäköisesti, että isä kuului Suomea miehittäneen venäläiseen sotaväkeen. Muutamassa tapauksessa lapselle on myöhemmissä kirjoissa kirjattu patronyymi, joka ainakin tukee olettamusta isästä, joskaan ei vahvista sitä. Lapsi on saattanut saada merkinnän oäkta, vaikka vanhemmat ovat menneet myöhemmin naimisiin. Käytännössä pariskunta varmisti, että liitto on hedelmällinen, ennen kuin lopullisesti kuulutukset haettiin.

Myös muutamia harvoja avoliittoja on kirkonkirjoissa ollut jo 1800-luvulla. Äidillä on voinut olla useampia lapsia, joille on merkitty jopa patronyymi, mutta hustruksi ei vihkimätöntä äitiä merkitty, mieluummin "kvinno person", "ogift kvinna" tai jotain vastaavaa. Eräs näkökulma on myös, että joissakin palveluspaikoissa näyttää piioille syntyneen tavallista useammin aviottomia lapsia, sanotaanpa tätä jopa eräästä pappilasta.

Oli tapahtuma millainen tahansa, jälkipolvissa olevia sukututkijoita isän löytäminen kiinnostaa vähintään siksi, että sukuhaara saisi luotettavaa jatkoa. DNA-testeillä saadaan luotettavaa tietoa, mutta kuitenkin ollaan väistämättä edelleen todennäköisyyksien kanssa tekemisissä. Tarvittaisiin isän ja lapsen näyte, jotta isyys voitaisiin varmistaa käytännössä 100 % varmasti. Tämä ei sukututkimustapauksissa ole yleensä mahdollista. Ja jos olisikin, niin ehkä parempi olisi käyttää tähän tarkoitukseen suunniteltuja DNA-testejä. Tässä tarkastelu koskee FTDNA:n sukututkijoille tarkoittamia testejä, mutta muillakin testauslaboratorioilla on vastaavia testejä. Sukututkimukseen myytävillä DNA-testeillä on lähes toivotonta yrittää löytää henkilöä, joka on esi-isä muutaman sukupolven takaa, mutta oman isän, isoisän tai jopa iso-iso-isän etsimisessä testeistä voi olla merkittävääkin apua. Testeistä enemmän esimerkiksi tässä linkissä.

Jos kyse on suorasta mieslinjasta, saattaa mieleen tulla Y-DNA-testin teettäminen. Y67 on hyvä lähtökohta. Tarvitaan kuitenkin tavattoman onnekas sattuma, että löytyy läheinen, sopivaan maakuntaan sattuva täysosuma. Täysosumia kaukaisempia tuskin kannattaa tässä huomioida. Jos täysosuma löytyy, molempien osumien pitäisi laajentaa testiä tarvittaessa Y111:ksi. Tässä käy joskus, että Y111 osoittaa Y67 osuman kanssa yhteisen esi-isän olevan sittenkin melko kaukana. Mutta jos asia vahvistuu, kannattaa ehkä tilata vielä YFull, jolloin saadaan vielä tarkempaa tietoa sukulaisuudesta.

GedMatch on eräs sivusto, johon tietonsa voi tallettaa. GedMatchin avulla voi vertailla tuloksiaan muissa testauslaboratorioissa testattuihin. Parempi on kuitenkin varautua pettymykseen, että sopivaa henkilöä ei löydy. Jo parin sukupolven takaa ei näillä testeillä saada henkilöä varmasti selville, koska etsittävän henkilön jälkeen on saattanut tapahtua mutaatioita, ja jäljet katoavat. Tarkkakin löytö voi olla väärä, koska isä saattaa yhtä hyvin olla löytyneen henkilön veli tai muu lähisukulainen. Joka tapauksessa Y-testeillä saadaan tietää paljon siitä, mistä suunnasta isälinja tuli ja ketkä muut testatut kantavat lähes samanlaista Y-kromosomia.

Vaikka kyse olisi suorasta isälinjasta, todennäköisemmin jotain tuloksia antaa Family Finder (FF) -testi. Suoran isälinjan selvittämisessä siitä on hyötyä siksi, että FF-testattuja on niin tavattoman paljon enemmän kuin Y-testattuja. Sen avulla saa käsityksen, mistä suunnasta osumia ylipäätään löytyy ja löytyykö läheisiä osumia. Ja se on ainoa apu, jos etsintä kohdistuu ns. sekalinjaan. Sekalinjoiksi sanotaan epävirallisesti kaikkia muita paitsi suoraa isälinjaa ja suoraa äitilinjaa. Testi on suosittu, koska se on kohtuullisen hintainen ja antaa yleensä paljon ja melko läheisiä osumia. Jos etsittävä isä on lähipolvissa, tulee sitä kautta myös FF-osumia. Esipolvikato, selvittämättömät tai väärin selvitetyt sukulinjat ja monet muut seikat aiheuttavat sen, että kaikki tuntemattomat osumat eivät tule tuntemattoman isän kautta.

Oma asiansa on sitten näiden FF-osumien hyödyntäminen. Jos osuma on FF:ssä merkitty X-osumaksi, voi hän olla jopa läheisempää sukua jotain muuta linjaa, kuin X-osumalinjaa. X-osuma saattaa tulla 10-16 sukupolven takaa ja melko todennäköisesti sukulaisuutta löytyy lähempääkin. Huomioitava on myös, että FF-testi ei löydä läheskään kaikkia serkkuja, vaikka testin olisivat teettäneetkin.

Läheskään kaikki FF-osumat eivät ole halukkaita jakamaan tietojaan niin tarkasti, että sukulaisuus osumien kesken aukottomasti vahvistuu. Tietojen vaihtamisen tulisi olla kaksipuolista, eli tietoja tarjotaan ja vaihdetaan, ei vain pyydetä. Halukkuutta tietojen vaihtamiseen vähentää usein aiheellinenkin epäluottamus siihen, että omat tiedot päätyvät avoimeen jakoon jonnekin www-sivustolle tai sukupuuhun, ellei peräti somen sivuille. Tietoja vaihdettaessa täytyy nämä pelisäännöt sopia ja sopimusta noudattaa. Vaikka kuinka se oma esi-isä kiinnostaisi, ei etsimisessä saa ratsastaa toisten antamilla tiedoilla. Jotkut sanovat, ettei asiassa ole mitään hävettävää ja hän voi kyllä kertoa kaiken. Kaikki eivät jaa samaa käsitystä ja siksi läheisten mielipidettä on kunnioitettava. Ei toisen mielen pahoittaminen ainakaan omaa asiaa edistä.

Mitä sitten, jos etsityn isän henkilöllisyys alkaa varmistua. Ensinnäkin on hyvä tosiaan huomioida, että todennäköisyys ei ole läheskään 100 %. Mutta onneksi tässä tapauksessa sukulinjan jatkamisella ei ole taloudellista tai muutakaan erityistä merkitystä kuin löytämisen riemu ja henkinen helpotus ratkenneesta salaisuudesta. Voipa joku päästä kehuskelemaan näin löytyneen sukulinjan haaroista löytyvillä merkkihenkilöilläkin. Joku voi jopa tukita tuloksia tällä tavoitteella hieman soveltaen. Toisaalta ei siis mahdollisella virheelläkään mitään olennaista seurausta ole. Korkeintaan liitytään väärään sukulinjaan ja ehkä sen myötä väärään sukuyhdistykseen tai kerätään tietoja henkilöistä, jotka jossakin myöhemmässä vaiheessa osoittautuvat tuiki tuntemattomiksi suvun kannalta.

Joka tapauksessa isälinjan löytäjän pitää hyväksyä, että löytö tulee myös muiden siihen liittyvien arvioitavaksi samalla tavalla kuin kirjallisista lähteistä selvitetty sukuyhteys. Jos joku toinen on ratkaisut kysymyksen toisella tavalla, ei siitä ole kenellekään haittaa ja mahdollinen keskustelu on syytä käydä rakentavasti ja mielellään muualla kuin julkisuudessa. Jos asiasta on kulunut vaikkapa 150-vuotta, ei toki tuloksen julkaisemiseenkaan ole periaatteellista estettä. Mutta jälkipolvet päättävät tietojensa julkaisemisesta aina omalta kohdaltaan. Onnea matkaan joka tapauksessa kaikille esipolvien etsijöille.

Mutta siis; isoisän löytäminen DNA-testillä varmana tietona on lähes tai täysin toivotonta. Yleensä ehdokkaita on useita, koska periaatteessa kaikki veljekset ovat samalla tuloksella todennäköisiä jne. Tässä tilanteessa saatetaan tarvita useita Y111-tuloksia, joka jo käy kalliiksikin. Mutta jos dokumentit ja testit tukevat toisiaan, voi todennäköisyyttä joissakin tapauksissa pitää varteenotettavana. Jos elossa olevan isän isyyteen haet vahvistusta yhdessä isäehdokkaan kanssa, käytä tähän tarkoitukseen tehtyjä testejä.

Linkki Youtube-videoon samasta aiheesta.

I. Virta